bokomslag Poika
469:-

Funktionen begränsas av dina webbläsarinställningar (t.ex. privat läge).

Uppskattad leveranstid 7-11 arbetsdagar

Fri frakt för medlemmar vid köp för minst 249:-

  • 378 sidor
  • 2017
Timo Tiirola palaa tässä elämäkertaromaanissaan kasvuvuosiinsa Pudasjärvellä 1950- ja 60-luvuilla ja kuvaa eloisasti aikaa, jolloin sodasta selvinnyt kansakunta uutteralla työllä jälleenrakensi maata. Raskaan työnteon vastapainoksi ihmiset pyhittivät lepopäivänsä, kävivät seuroissa ja pitivät tiiviisti yhteyttä naapureihin ja sukulaisiin. Työnteko oli olennainen osa myös Tiirolan lapsuutta. Koulunkäynti oli välillä kuin tervanjuontia, mutta sitäkin mieluisampaa oli ajaa Fergulla ja tehdä maatalon moninaisia töitä. Nykylukija voi vain hämmästellä, miten vaativiin töihin lapsi on innokkaasti tarttunut. Toki elämään mahtui myös leikkiä, urheilua, sukutarinoita ja kertomuksia sodasta. Rippikoulun jälkeen alkanut työ kiertävänä myllärinä on kuin lopullinen todiste siitä, että yrittäjäperheessä kasvoi yrittäjähenkinen poika.

Timo Tiirola on aikaisemmin julkaissut omiin kokemuksiinsa perustuvan romaanitrilogian yrittämisestä:

Sahaajakisälli, 2015
Sukellusveneseikkailu, 2016
Uusi elämä 2016

  • Författare: Timo Tiirola
  • Format: Pocket/Paperback
  • ISBN: 9789515687500
  • Språk: Engelska
  • Antal sidor: 378
  • Utgivningsdatum: 2017-10-23
  • Förlag: Books on Demand